Rajaheitto

Rajaheitto jatkaa peliä, kun pallo ylittää kokonaan sivurajan. Se tuomitaan palloa viimeksi koskettanutta joukkuetta vastaan.

Sivurajat eli sivuviivat ovat kentän kaksi pidempää rajaviivaa, joilta rajaheitot suoritetaan.

Virheellinen rajaheitto on väärällä tekniikalla suoritettu rajaheitto – rajaheitto annetaan tällöin vastustajalle.

Heittäjän on pidettävä palloa kahdella kädellä ja heitettävä se. Yhden käden tekniikka on virheellinen rajaheitto.

Pallo on heitettävä pään takaa ja pään yli – kahdella kädellä, yhtenäisessä liikkeessä.

Molempien jalkojen on oltava maassa (ei nostettuina) JA sivurajalla tai sen takana pallon irrotushetkellä. Jommankumman jalan nostaminen tai sivurajan yli astuminen = virheellinen rajaheitto.

”Pitkä heitto” on erikoisheittäjän rajaheitto, joka lähetetään syvälle rangaistusalueelle ja jota käytetään taktisesti kuten kulmapotkua.

Heittäjän on katsottava kentälle päin – tyypillisesti rinta sisäänpäin. Heittäminen kentästä poispäin kääntyneenä on virheellinen rajaheitto.

Rajaheitto suoritetaan kohdasta, josta pallo meni ulos. Erotuomari voi sallia suorittamisen eri kohdasta pienten poikkeamien osalta, mutta merkittävä siirtyminen = uusinta.

Kuka tahansa rajaheiton saaneen joukkueen pelaaja voi suorittaa rajaheiton.

Vastustajien on seistävä vähintään 2 metrin etäisyydellä kohdasta, josta rajaheitto suoritetaan.

Molempien jalkojen on oltava maassa pallon irrotushetkellä. Jommankumman jalan nostaminen on virheellinen rajaheitto.

Palloa on pidettävä kahdella kädellä. Yhdellä kädellä heitetyt heitot ovat virheellisiä rajaheittoja.

Kuten muissakin pelinjatkamistavoissa, heittäjä ei saa koskea palloon toista kertaa ennen kuin joku muu on pelannut sitä.

Rajaheiton suorittaa vain rajaheiton saaneen joukkueen pelaaja. Vastapelaajat eivät saa häiritä heittäjää.

Rajaheiton tekniikka muotoutui vähitellen: yksi käsi (1863), sitten kaksi kättä (1882), sitten pään yli (1895).

Vuonna 1895 IFAB lisäsi vaatimuksen heittää pään yläpuolelta. Sitä ennen heitto sai tapahtua mistä tahansa asennosta.

Vuonna 1925, kun paitsiota uudistettiin (3 → 2 vastustajaa), rajaheitto vapautettiin nimenomaisesti paitsiosta.

Molempien jalkojen on oltava sivurajalla tai sen takana. Eteen (kentälle päin) astuminen on virheellinen rajaheitto.

Kiinteää aikarajaa ei ole. Erotuomari voi antaa heittäjälle varoituksen pelin jatkamisen viivyttämisestä, jos aikaa kuluu liikaa.

Rajaheitto annetaan joukkueelle, joka EI koskenut palloon viimeksi ennen sen menoa ulos; erotuomaristo arvioi asian.

Kyseisen puolen avustava erotuomari osoittaa tyypillisesti, kumpi joukkue saa rajaheiton, osoittamalla hyökkäyssuuntaan.

Heittäjä irrottaa pallon molemmilla käsillä. Menettelyvirheet = virheellinen rajaheitto.

Kuka tahansa pelaaja voi suorittaa rajaheiton, myös maalivahti. Sen jälkeen hän ottaa normaalin paikkansa kentällä.

Erotuomari arvioi rajaheiton tekniikan. Virheellinen rajaheitto = rajaheitto annetaan vastustajalle.

Vastustaja, joka ei peräänny 2 metrin päähän tai muuten häiritsee heittäjää, voi saada varoituksen etäisyyden noudattamatta jättämisestä.

Nopeat rajaheitot ovat sallittuja, jos tekniikka on oikea. Heittäjä voi heittää heti odottamatta vastustajien perääntymistä.

Maalivahti saa suorittaa rajaheiton kuten kuka tahansa pelaaja ja palaa sen jälkeen maaliinsa.

Kuka tahansa saa käsitellä palloa ennen heittoa, mutta heiton on tapahduttava oikeasta kohdasta.

Kuka tahansa (myös pallopojat ja -tytöt) saa hakea pallon. Heittäjä suorittaa sitten rajaheiton.

Maalia ei voi tehdä suoraan rajaheitosta. Jos pallo menee suoraan maaliin: omaan maaliin = kulmapotku vastustajille; vastustajan maaliin = maalipotku puolustavalle joukkueelle.

Rajaheitot on vapautettu paitsiosta (vuodesta 1925). Paitsio voidaan tuomita vain myöhemmissä pelitilanteissa.

Molempien jalkojen on oltava maassa irrotushetkellä. Jalan nostaminen (esim. saltoheiton vauhdinoton aikana) = virheellinen rajaheitto, jos jalat irtoavat maasta irrotushetkellä.

Voltti- tai saltorajaheitto on sallittu, kunhan tavanomaiset tekniikkavaatimukset täyttyvät edelleen irrotushetkellä.

Maalivahti ei saa käsitellä kanssapelaajan tahallista rajaheittoa. Vastustajalle epäsuora vapaapotku kohdasta, jossa maalivahti käsitteli palloa.

Molempien jalkojen on pysyttävä sivurajalla tai sen takana aina pallon irrotukseen asti, muuten heitto on virheellinen rajaheitto.

Rajaheiton suorittamisen teeskentely ja sen äkillinen jättäminen kanssapelaajalle on viivytystaktiikka – keltainen kortti.

Puolustaja ei saa seistä lähempänä kuin 2 metriä heittäjästä, edestä tai muualtakaan.

Heiton suunta on vapaa – taakse, eteen, sivulle. Vain tekniikkavaatimusten on täytyttävä.

Kanssapelaajilla ei ole etäisyysrajoitusta. He voivat seistä lähellä ottaakseen heiton vastaan.

Virheellinen rajaheitto = vastustaja saa rajaheiton samasta kohdasta. Heittänyt joukkue menettää pallonhallinnan.

Jos pallo ei tule kentälle (esim. heittäjä heittää liian heikosti tai heitto epäonnistuu), sama joukkue uusii heiton.

Heittäjän kaksoiskosketus (ennen kuin toinen pelaaja on pelannut palloa) = epäsuora vapaapotku vastustajalle.

Jos heitto suoritetaan selvästi väärästä kohdasta, erotuomari määrää heiton uusittavaksi oikeasta kohdasta.

Kuten epäsuorasta vapaapotkusta, rajaheitosta ei voi syntyä maalia ilman, että toinen pelaaja koskee palloon ensin.

Rajaheitto suoraan heittäjän omaan maaliin ei ole oma maali – seurauksena on sen sijaan kulmapotku.

Maalivahti ei saa käsitellä kanssapelaajan tahallista rajaheittoa. Seuraus: epäsuora vapaapotku vastustajalle kohdasta, jossa palloa käsiteltiin.

Etäisyyden noudattamatta jättäminen ei keskeytä peliä automaattisesti – heittäjä voi jatkaa joka tapauksessa, ja erotuomari päättää erikseen, antaako hän varoituksen etäisyyttä rikkoneelle.

Jos ulkopuolinen puuttuu peliin, peli keskeytetään ja jatketaan erotuomaripallolla (säännön 8 mukaan).

Rajaheiton suorittamisen teeskentely ja sen jättäminen kanssapelaajalle on viivytystaktiikka – keltainen kortti.

Rajaheittoa on hiottu sen käyttöönotosta 1863: kaksi kättä (1882), pään yli (1895) ja paitsiovapautus (1925).

Vuonna 1863 rajaheitot tehtiin yhdellä kädellä ja kohtisuoraan sivurajaan nähden (ei muuhun suuntaan). Kahden käden ja pään yli -vaatimukset tulivat myöhemmin.

Vuonna 1882 FA määräsi rajaheitot tehtäväksi kahdella kädellä.

Vaatimus heittää pallo pään takaa ja pään yli lisättiin virallisesti sääntöihin vuonna 1895.

Vuonna 1925, kun IFAB uudisti paitsiosäännön (3 → 2 vastustajaa), rajaheitto vapautettiin nimenomaisesti paitsiotuomioista.

Stoke Cityn Rory Delap oli kuuluisa tehokkaista pitkistä heitoistaan rangaistusalueelle – niitä käytettiin merkittävänä hyökkäysaseena.

2 metrin sääntö vastustajille rajaheitoissa on IFAB:n vanha sääntö. Nykyinen sanamuoto on voimassa olevissa jalkapallosäännöissä.

IFAB on keskustellut rajapotkukokeiluista (rajaheittojen korvaaminen potkuilla), mutta ei ole ottanut niitä käyttöön jalkapallosäännöissä. Futsalissa rajapotku on jo käytössä.

Maalivahdin kosketuskielto kanssapelaajan rajaheitossa (1997) noudatti samaa logiikkaa kuin aiempi takaisinsyöttösääntö (1992), mutta toiselle pelinjatkamistavalle.

Vaatimus, että pallon on tultava kentälle, on pitkäaikainen. Jos se ei tule, heitto uusitaan.

Jos heittäjä koskee palloon uudelleen ennen kuin toinen pelaaja on koskenut siihen, kyseessä on toinen kosketus – epäsuora vapaapotku.

Jalka maassa -vaatimus arvioidaan irrotushetkellä riippumatta siitä, oliko nostaminen tahallista.

Sivurajan katsotaan olevan ”rajalla”. Molemmat jalat saavat olla itse rajalla tai sen takana.

Itse sivurajalla seisominen on sallittua, kunhan vaadittu 2 metrin etäisyys heittopisteestä säilyy.

Heittäjän on suoritettava heitto oikealla tekniikalla. Kanssapelaaja, joka puuttuu asiaan kentän ulkopuolelta, häiritsee heittoa.

Rajaheitto suoraan omaan maaliin: kulmapotku vastustajille. Rajaheitosta ei voi tehdä maalia suoraan.

Maalivahdit voivat suorittaa rajaheittoja. He ovat tällöin tavallisia kenttäpelaajia, kunnes palaavat maaliin.

Jos rajaheitto oli tahallinen syöttö maalivahdille ja tämä käsitteli palloa = epäsuora vapaapotku vastustajille.

Heittäjän häiritseminen ennen heiton suorittamista katsotaan etäisyyden noudattamatta jättämiseksi, ja siitä voi antaa varoituksen.

Pallo on pelissä heti heitettyään. Jos pallo osuu erotuomariin – kuten missä tahansa pelin vaiheessa –, peli yleensä saa jatkua (erotuomaripallo vain erityistilanteissa säännön 9 mukaan).

Rajaheitto: pallo ulos sivun yli. Kulmapotku: pallo ulos päätyrajan yli puolustavasta joukkueesta. Eri pelinjatkamistavat.

Rajaheitto jatkaa peliä, kun pallo on mennyt sivurajan yli. Maalipotku jatkaa peliä, kun pallo on mennyt päätyrajan yli hyökkääjästä.

Futsalissa käsin tehtävä rajaheitto korvataan jalalla suoritettavalla rajapotkulla, jossa pallo on paikallaan sivurajalla.

Kolme pelinjatkamistapaa on vapautettu paitsiosta: rajaheitto, maalipotku, kulmapotku. Vapaapotkuja EI ole vapautettu.

Maalivahti ei saa käsitellä kanssapelaajan tahallista potkua (1992) eikä suoraan kanssapelaajan rajaheittoa (1997). Molemmista = epäsuora vapaapotku.

Nykyinen pään yli tehtävä kahden käden tekniikka on seurausta kahdesta erillisestä uudistuksesta, jotka on lisätty vuoden 1863 alkuperäisen säännön päälle.

Pitkät heitot voivat olla yhtä vaarallisia kuin kulmapotkut pallon tuomisessa rangaistusalueelle. Erikoisheittäjät, kuten Rory Delap, hyödyntävät tätä.

Kumpikaan ei voi tuottaa maalia suoraan. Rajaheitto = maalipotku; epäsuora vapaapotku = maalipotku, jos pallo menee suoraan vastakkaiseen maaliin.

Molemmat säännöt pitävät vastustajat loitolla pelinjatkamisesta, mutta vapaapotkun etäisyys (9,15 m) on paljon suurempi kuin rajaheiton etäisyys (2 m).

Molempia nopeita pelinjatkamisia kannustetaan. Molemmat voidaan estää vain, jos seremoniallinen menettely on alkanut.

Nostettu jalka irrotushetkellä on virheellinen rajaheitto, joka antaa pelinjatkamisen vastustajalle.

Molemmilla käsillä on pidettävä pallosta kiinni ja päästettävä se irti. Yhden käden heitto = virheellinen rajaheitto.

Pallon on päästävä kentälle. Jos se ei pääse, sama joukkue uusii heiton samasta paikasta.

Kun heiton jälkeen kanssapelaaja koskettaa palloa, maali voi päteä. ”Ei suoraa maalia” -sääntö koskee vain tilannetta, jossa kukaan muu ei kosketa palloa.

Rajaheitosta ei voi tehdä maalia suoraan. Puolustava joukkue saa maalipotkun.

Vuodesta 1997 lähtien maalivahti ei saa käsitellä kanssapelaajan tarkoituksellista rajaheittoa. Seuraus: vastustajalle epäsuora vapaapotku paikasta, jossa maalivahti käsitteli palloa.

Selvästi väärä paikka = heitto uusitaan oikeasta paikasta.

Seisominen selvästi vaadittua 2 metrin etäisyyttä lähempänä on etäisyyden noudattamatta jättämistä, josta seuraa varoitus.

Heittäjän toinen kosketus = epäsuora vapaapotku vastustajajoukkueelle.

Rajaheiton esittäminen ja pallon antaminen toiselle pelin viivyttämiseksi on varoituksen arvoinen ajanhaaskausrikkomus.

Molempien jalkojen on oltava maassa JA sivurajalla tai sen takana pallon irtipäästämishetkellä.

Vastustajien on oltava vähintään 2 m:n päässä paikasta, jossa rajaheitto suoritetaan.

Rajaheitosta ei voi tehdä maalia suoraan. Pallon on ensin kosketettava toista pelaajaa.

Pallon vastaanottaminen suoraan rajaheitosta ei ole paitsiota (vuodesta 1925). Paitsio tulee kyseeseen myöhemmissä pelitilanteissa.

Virheellinen rajaheitto antaa pelinjatkamisen yksinkertaisesti vastustajajoukkueelle samasta paikasta sivurajalla.

Kahden käden sääntö (1882) sijoittuu rajaheiton käyttöönoton (1863) sekä sitä seuranneiden pään yli heittämistä ja paitsiota koskevien uudistusten väliin.

Vastustajien on pysyttävä vähintään 2 metrin päässä paikasta, jossa rajaheitto suoritetaan.

Molempien jalkojen on oltava sivurajalla tai sen takana. Rajan yli astuminen = virheellinen rajaheitto.

Erotuomari arvioi rajaheiton tekniikan.

Vuonna 1895 rajaheittoihin lisättiin vaatimus heittää pallo pään yli.