Pelikenttä

Kaksi pitempää rajaviivaa ovat sivurajat. Kaksi lyhyempää ovat päätyrajat. Kun pallo ylittää sivurajan kokonaan, peli jatkuu rajaheitolla.

Kentän jokainen lyhyt pää on päätyraja, ja maali sijaitsee sen keskellä.

Keskiraja kulkee kentän poikki ja yhdistää kahden sivurajan keskipisteet. Se erottaa kunkin joukkueen puolustuspuoliskon vastustajan puoliskosta.

Rangaistusalue on kunkin maalin ympärillä oleva suurempi suorakulmio. Sen sisällä puolustava maalivahti saa käsitellä palloa. Useimmista suoran vapaapotkun rikkeistä sen sisällä seuraa rangaistuspotku.

Maalialue on rangaistusalueen sisällä oleva pienempi suorakulmio. Maalipotkut potkaistaan sen sisältä, ja sen sisällä tuomitut epäsuorat vapaapotkut potkaistaan maalialueen rajalta.

Keskipiste on keskirajan keskellä oleva piste, josta alkupotkut potkaistaan kunkin puoliajan alussa ja maalin tekemisen jälkeen.

Keskiympyrä ympäröi keskipistettä. Alkupotkussa vastustajien on pysyttävä tämän ympyrän ulkopuolella, kunnes pallo on pelissä.

Maalialueen raja on 5,5 m päässä, rangaistuspotkupiste 11 m, rangaistusalueen raja 16,5 m, ja rangaistuspotkupisteen ympärille piirretty kaari ulottuu 9,15 m sen ulkopuolelle.

Rangaistusalueen kaari – jota kutsutaan usein ”D:ksi” – on piirretty rangaistusalueen ulkopuolelle. Rangaistuspotkun aikana kaikkien muiden pelaajien paitsi potkaisijan ja maalivahdin on seisottava sekä rangaistusalueen että tämän kaaren ulkopuolella.

Kulmakaari on aivan kulmassa. Kahdesta alueesta suurempi on leveämpi, joten sen raja kohtaa päätyrajan ensin, sitten pienemmän alueen raja, ja maalitolpat ovat keskellä.

Maaotteluissa pituuden on oltava 100–110 metriä (110–120 jaardia). Kansallisissa otteluissa voidaan käyttää hieman laajempaa vaihteluväliä (90–120 m).

Maaotteluissa leveyden on oltava 64–75 metriä (70–80 jaardia). Kansallisissa otteluissa sallitaan 45–90 m.

Maalitolppien sisäreunojen välinen etäisyys on 7,32 m, mikä vastaa täsmälleen 8 jaardia – mitta on pysynyt muuttumattomana 1800-luvulta lähtien.

Etäisyys maasta ylärimän alareunaan on 2,44 m, mikä vastaa 8 jalkaa.

Rangaistuspotkupiste on täsmälleen 11 m (12 jaardin) päässä päätyrajan keskipisteestä. Se on ollut tällä etäisyydellä vuodesta 1937.

Keskiympyrän säde on 9,15 m (10 jaardia), eli etäisyys, jonka vastustajien on pidettävä pallosta alkupotkussa.

Maalialue on maalia lähinnä oleva pieni suorakulmio, rangaistuspotkupiste on sen takana ja rangaistusalueen etureuna vielä kauempana.

Maalialue ulottuu 5,5 m (6 jaardia) kentälle päin – tästä lempinimi ”six-yard box”.

Kulmakaaren säde on 1 m, maali on 2,44 m korkea ja 7,32 m leveä, ja maalialue on 18,32 m leveä.

Kaikkien kentän viivojen on oltava enintään 12 cm leveitä ja yhtä leveitä. Viivat itse kuuluvat rajaamaansa alueeseen.

Maalipotku potkaistaan mistä tahansa maalialueen sisäpuolelta. Vuodesta 2019 lähtien pallon ei tarvitse poistua rangaistusalueelta, ennen kuin toinen pelaaja koskettaa sitä.

Kulmapotkussa pallo asetetaan kulmakaareen (B), siihen kulmaan, joka on lähinnä paikkaa, jossa pallo ylitti päätyrajan.

Maalivahti seisoo maaliviivalla, pallo on rangaistuspotkupisteellä 11 m päässä, ja kaikkien muiden pelaajien on oltava kauempana.

Kunkin puoliajan alussa (ja maalin jälkeen) pallo asetetaan keskipisteeseen – keskirajan keskellä olevaan pisteeseen, kentän keskellä.

Rajaheitto tulee viimeksi palloa koskettaneen pelaajan vastustajille, ja se suoritetaan paikasta, jossa pallo ylitti sivurajan, molemmin käsin pään takaa ja yli.

Maalivahti saa käsitellä palloa missä tahansa omalla rangaistusalueellaan. Sen ulkopuolella häntä kohdellaan kuten kenttäpelaajaa.

Kaikkien pelaajien paitsi potkaisijan ja puolustavan maalivahdin on seisottava rangaistusalueen ulkopuolella, rangaistuspotkupisteen takana ja rangaistusalueen kaaren ulkopuolella.

Alkupotkussa kaikkien pelaajien on oltava omalla kenttäpuoliskollaan. Alkupotkun suorittavan joukkueen vastustajien on lisäksi oltava vähintään 9,15 m päässä – eli keskiympyrän ulkopuolella.

Vaihtopelaajat ja valmentajat oleskelevat teknisellä alueella – kentän vieressä olevalla merkityllä alueella – eivätkä saa mennä pelikentälle ilman erotuomarin lupaa.

Kentän jokaiseen neljään kulmaan on asetettava lipputanko lippuineen. Keskirajan kumpaankin päähän voidaan lisäksi asettaa valinnaiset lipputangot vähintään 1 m sivurajan ulkopuolelle.

Alkupotkussa jokaisen pelaajan on oltava omalla kenttäpuoliskollaan. Kun palloa on potkaistu ja se liikkuu selvästi, se on pelissä, ja pelaajat saavat mennä minne tahansa.

Rangaistusalueen ulkopuolella maalivahtia kohdellaan kuten kenttäpelaajaa. Tahallisesta käsivirheestä siellä seuraa vapaapotku (ja mahdollisesti kortti).

Alkupotkun suorittavan joukkueen vastustajien on pysyttävä keskiympyrän ulkopuolella ja omalla kenttäpuoliskollaan, kunnes pallo on pelissä.

Sääntö 1 edellyttää, että pelikenttä on suorakulmio. Sivurajojen on oltava pidemmät kuin päätyrajat.

IFAB sallii sekä luonnonpinnat että hyväksytyt tekopinnat. Huippukilpailuissa tekopinnan on täytettävä FIFA Quality Programmen vaatimukset.

Kaupallinen mainonta ei ole sallittua kenttäpinnalla, maaleissa eikä kulmalipuissa ottelun aikana. Kentän reunan mainostaulujen on oltava vähintään 1 m sivurajan ulkopuolella.

Kulmalipputangot ovat pakollisia, ja niiden on oltava vähintään 1,5 m korkeita. Keskirajan valinnaisia lipputankoja ei vaadita.

Turvallisuussyistä lipputankojen yläpää ei saa olla terävä, jotta vältetään vammat, jos pelaaja kaatuu niiden päälle.

Ottelun aikana kentällä saa olla vain sääntöjen edellyttämät merkinnät, joten kaiken esitystä varten maalatun on oltava poistettu ennen alkupotkua.

Maalitolppien ja ylärimojen on oltava valkoisia. Niiden on myös oltava yhtä leveitä kuin päätyraja – ja tämä leveys saa olla enintään 12 cm.

Peli pysäytetään maalin korjaamisen ajaksi. Jos sitä ei voi korjata, ottelu keskeytetään lopullisesti: improvisoidut maalit eivät ole sallittuja.

Erotuomarilla on toimivalta pelaamisolosuhteisiin nähden. Jos kenttä on vaarallinen, ottelu voidaan keskeyttää väliaikaisesti tai lopullisesti, ja kilpailumääräykset ratkaisevat sitten, mitä tapahtuu.

Jos kenttä ei täytä kansainvälisiä mittoja (100–110 m × 64–75 m), ottelua ei voi pelata maaottelun. Kansalliset kilpailut sallivat laajemmat toleranssit.

Kaatunut kulmalippu ei pysäytä peliä. Se korvataan tai asetetaan takaisin seuraavassa luonnollisessa pelin katkossa. Lippu ei kuulu päätöksiin vaikuttaviin kentän merkintöihin.

Merkintöjen on oltava selvästi näkyvissä, joten erotuomari voi viivyttää ottelua, kunnes ne näkyvät jälleen.

Kulmalippu kuuluu kentän varusteisiin. Pallo on poissa pelistä vasta, kun se ylittää sivurajan tai päätyrajan kokonaan, ei silloin, kun se osuu lippuun.

Palloon koskeminen käsin rangaistusalueen ulkopuolella on suoran vapaapotkun rikkomus. Jos se vie ilmeisen maalintekomahdollisuuden, maalivahti voidaan poistaa kentältä.

Alkupotkussa jokaisen pelaajan on oltava omalla kenttäpuoliskollaan. Jos joku ei ole, kun palloa potkaistaan, alkupotku uusitaan.

Luvattomien merkintöjen tekeminen pelikentälle (esimerkiksi vapaapotkun etäisyyden merkitseminen kengällä raapimalla) on epäurheilijamaista käytöstä, josta annetaan varoitus.

Jos maalirajateknologia pettää, ottelu jatkuu tavallisin erotuomarointimenettelyin. Erotuomari – avustajiensa ja (käytettäessä) VARin tukemana – ratkaisee maalit kuten ennenkin.

Rangaistuspotku otettiin käyttöön vuonna 1891 irlantilaisen maalivahdin William McCrumin ehdotuksesta, kun maalin lähellä tehdyt tahalliset virheet olivat herättäneet huolta.

Säännöt kirjattiin ensimmäisen kerran vuonna 1863, ylärimat tulivat pakollisiksi vuonna 1882, ensimmäiset MM-kisat pelattiin vuonna 1930 ja VARia käytettiin MM-kisoissa vuonna 2018.

John Brodie patentoi maaliverkot vuonna 1890, ja ne otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1891. Ennen verkkoja riidat siitä, oliko pallo mennyt maalitolppien välistä, olivat yleisiä.

Suorakulmainen rangaistusalue, 18 jaardia (16,5 m) syvä, otettiin käyttöön vuonna 1902, ja se on säilyttänyt muotonsa siitä lähtien.

Maalirajateknologia debytoi Brasilian MM-kisoissa 2014 huomiota herättäneiden tapausten jälkeen (erityisesti Frank Lampardin hylätty maali Saksaa vastaan vuonna 2010).

Kentän mittoja täsmennettiin 1800-luvun lopulla. FA:n alkuperäiset säännöt vuodelta 1863 jättivät mitat epämääräisiksi; nykyiset vaihteluvälit tulivat käyttöön seuraavina vuosikymmeninä.

Keskiympyrä lisättiin, kun sääntö, jonka mukaan vastustajien on pysyttävä alkupotkussa tietyllä etäisyydellä, vahvistettiin – 1800-luvun lopulla.

Kaikki alkuperäiset mitat olivat jaardeina ja jalkoina (8 jaardia leveä, 8 jalkaa korkea, 12 jaardia rangaistuspotkulle, 18 jaardia rangaistusalueelle). Metriset arvot (7,32; 2,44; 11; 16,5) ovat tarkkoja muunnoksia.

Huippujalkapalloa pelattiin nurmella, kunnes tekonurmikenttiä kokeiltiin 1980-luvulla; nykyaikaiset kolmannen sukupolven pinnat, jotka on testattu FIFAn laatuohjelmassa, hyväksyttiin laajalti 2000-luvulla.

Valkoiset maalitolpat ja ylärimat ovat olleet vakiona säännöstetyn jalkapallon alkuajoista lähtien, mikä takaa näkyvyyden minkä tahansa pelipaidan värin edessä.

Maaotteluiden kenttien on oltava 100–110 m pitkiä, FIFA suosittelee 105 m, ja muissa otteluissa voidaan käyttää jopa 120 m pitkiä kenttiä.

Muut kuin maaottelut voidaan pelata 45–90 m leveillä kentillä; maaotteluissa tarvitaan 64–75 m.

Kaikkien kentän viivojen on oltava yhtä leveitä – ja enintään 12 cm leveitä. Viivat kuuluvat rajaamaansa alueeseen.

Viiva kuuluu rajaamaansa alueeseen, joten maali syntyy vasta viimeisessä vaiheessa, kun koko pallo on päätyrajan ulkoreunan takana.

Maalitolppien ja ylärimojen poikkileikkaus voi olla neliö, suorakulmio, pyöreä, ellipsi tai puolielipsi. Niiden on oltava hyväksytystä materiaalista, eivätkä ne saa olla vaarallisia.

Alempien sarjatasojen ja harrastajajalkapallon kentillä on usein pieniä kaltevuuksia. Säännöt eivät kiellä niitä ehdottomasti, mutta tasainen kenttä on FIFAn suositus huippukilpailuihin.

Jokaisen kulmalipputangon on oltava vähintään 1,5 m korkea, sen yläpää ei saa olla terävä, ja siinä on oltava lippu.

Keskirajan lipputangot ovat valinnaisia. Jos niitä käytetään, ne on asetettava vähintään 1 m sivurajan ulkopuolelle, jotta ne eivät häiritse peliä.

Viivojen on oltava yksivärisiä ja selvästi erottuvia pelipinnasta. Nurmella valkoinen on yleinen; lumella voidaan erityisluvalla käyttää kontrastisia vaihtoehtoja.

Ottelun aikana sallitaan vain säännön 1 määräämät merkinnät. Ennen ottelua tehdyt esitykset on poistettava ennen alkupotkua.

Jalkapallo: 7,32 m × 2,44 m. Futsal: 3 m × 2 m. Jalkapallomaali on yli kaksi kertaa leveämpi ja selvästi korkeampi.

Jalkapallokenttä on kooltaan suunnilleen verrattavissa rugbykenttään, mutta merkinnät eroavat: jalkapallossa on suorakulmaiset maalit päätyrajalla, ei try-viivaa ja erilainen rangaistusjärjestelmä.

Maalialue on rangaistusalueen sisällä, ja rangaistusalue on vain pieni osa kentän toista puoliskoa.

Keskiympyrän ja rangaistusalueen kaaren säde on kummallakin 9,15 m (10 jaardia), eli etäisyys, jonka vastustajien on pidettävä alkupotkussa ja rangaistuspotkussa.

Kenttä on suorakulmio, jonka pitemmät sivut ovat sivurajat ja lyhyemmät päätyrajat. Sivurajojen on aina oltava päätyrajoja pidemmät.

Maaotteluissa on käytettävä kapeampaa mittavaihteluväliä, mikä varmistaa huippukenttien suhteellisen yhtenäisyyden. Kansalliset ottelut sallivat enemmän joustoa.

Kulmakaaren säde: 1 m. Keskiympyrän säde: 9,15 m – lähes kymmenen kertaa suurempi.

Rangaistuspotkupiste on 11 m päässä maalista, kun taas rangaistusalueen etureuna on 16,5 m päässä maalista. Alueen ulkopuolella oleva kaari on rangaistuspotkupisteen ympärillä, ja sen säde on 9,15 m.

Tenniskenttä on noin 24 × 11 m, koripallokenttä 28 × 15 m, kansainvälinen futsalkenttä noin 40 × 20 m ja jalkapallokenttä noin 105 × 68 m.

FIFA suosittelee huippustadioneille tarkkaa pituutta 105 m ja leveyttä 68 m. Molemmat mahtuvat mukavasti kansainväliseen 100–110 × 64–75 m vaihteluväliin.

Pallo on poissa pelistä vasta, kun se on ylittänyt sivurajan KOKONAAN, maassa tai ilmassa. Niin kauan kuin mikä tahansa osa siitä on vielä rajan yläpuolella, se on pelissä.

Kun pallo ylittää päätyrajan maalitolppien ulkopuolelta ja hyökkäävä joukkue on koskettanut sitä viimeksi, peli jatkuu maalipotkulla.

Maalipotku potkaistaan mistä tahansa maalialueen sisäpuolelta. Palloa ei tarvitse asettaa mihinkään tiettyyn alueen kulmaan.

Sääntö 15 edellyttää, että molemmat jalat ovat sivurajalla TAI sen ulkopuolella maassa. Seisominen itse viivalla on sallittua.

Kulmalippu kuuluu kentän varusteisiin. Jos pallo osuu siihen mutta ei ylitä rajaviivaa kokonaan, peli jatkuu normaalisti.

Kulmapotkussa vastustajien on pysyttävä vähintään 9,15 m (10 jaardin) päässä kulmakaaresta, kunnes pallo on pelissä.

Rikkomus tapahtui siellä, missä maalivahti ensimmäisen kerran käsitteli palloa, alueen ulkopuolella. Pallon vieminen sen jälkeen takaisin sisälle ei siirrä rikkomuksen paikkaa.

Pallo on poissa pelistä heti, kun se on ylittänyt sivurajan, ilmassa tai maassa. Sillä, mihin se sen jälkeen päätyy, ei ole merkitystä.

Kun koko pallo on ylittänyt päätyrajan maalitolppien välissä ja ylärimän alla, maali hyväksytään – vaikka pallo pyörähtäisi heti sen jälkeen takaisin peliin.

Vuodesta 2019 lähtien pallon saa asettaa maalipotkua varten mihin tahansa maalialueen sisälle. Aiemmin se piti asettaa maalialueen siihen puoliskoon, joka oli lähinnä paikkaa, josta pallo meni ulos.

Sääntö 1 edellyttää, että pelikenttä on suorakulmainen ja sivurajat ovat päätyrajoja pidemmät.

Maalin leveys on täsmälleen 7,32 m (8 jaardia) – mitattuna maalitolppien sisäreunojen välistä.

Maalin korkeus on 2,44 m (8 jalkaa), mitattuna maasta ylärimän alareunaan.

Rangaistuspotkut potkaistaan rangaistuspotkupisteeltä – täsmälleen 11 m (12 jaardin) päässä päätyrajan keskipisteestä.

Maalialueen pinta-ala on noin 100 neliömetriä, keskiympyrän noin 263 ja rangaistusalueen noin 665.

Maalialue on 5,5 m (6 jaardia) syvä – tästä sen arkinen nimi ”six-yard box”.

Vastustajien on oltava vähintään 9,15 m päässä pallosta alkupotkussa – täsmälleen keskiympyrän säteen verran, joten ”keskiympyrän ulkopuolella” varmistaa tämän etäisyyden.

Pallo on asetettava kulmakaareen – neljännesympyrään, jonka säde on 1 m – siihen kentän kulmaan, joka on lähinnä paikkaa, jossa pallo ylitti päätyrajan.

Viiva saa olla enintään 12 cm leveä, kulmakaaren säde on 1 m, keskiympyrän 9,15 m ja rangaistusalue on 16,5 m syvä.

FIFA suosittelee huippustadioneille 105 × 68 m, mikä mahtuu mukavasti kansainväliseen vaihteluväliin 100–110 m × 64–75 m.